Talous- ja palkkahallinnossa on hyvä varautua nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Yllättävät sairastumiset tai kriisitilanteet eivät lamauta toimintaa, kun sijaistus on etukäteen suunniteltu.
Oscar Talousosaston® ammattilaisten avulla yrityksesi talousasiat hoituvat myös sairaus- ja lomatapauksissa sekä kiireaikoina.
Oscarin sijaistuspalvelun avulla saat sijaisen esimerkiksi oman työntekijän vuosiloman ajaksi, ja yrityksesi maksaa vain käytetystä ajasta. Palvelu helpottaa poissaolojärjestelyjä ja auttaa täyttämään lakisääteiset velvoitteet myös loma-aikoina.
Sijaistusten lisäksi tarjoamme kuukausimaksullista, vakituista varallaolopalvelua, jonka avulla poikkeustilanteisiin on helpompi varautua jo etukäteen. Kriisitilanteissa välttämättömät tehtävät on mahdollista saada ammattilaisemme käsiin kahden arkipäivän varoitusajalla. Täydellinen haltuunotto onnistuu 2 viikon varoitusajalla.
”On tärkeää, että poikkeustilanteita tulee mietittyä jo etukäteen. Nykyään on hankalaa saada ketään nopealla aikajänteellä sijaistamaan tai kriisitilanteen varallaoloon. Kun palvelu on etukäteen sovittu, liiketoiminnan jatkuvuus ei ole uhattuna”, Oscarin talousosastopalvelujen liiketoimintajohtaja Timo Räsänen sanoo.
”Kannattaa myös esimerkiksi miettiä, ovatko sekä talous- että palkkahallinon prosessit selkeitä, ja kunnolliset ohjeet kirjattu ylös”, Räsänen muistuttaa.
Ennakointi vähentää stressiä Rovakairalla
Sähköverkkoyhtiö Rovakaira on käyttänyt jo vuosien ajan Oscarin palkkahallinnon sijaistuspalvelua palkanlaskijan kesälomien aikana. Kaikki hoituu ajallaan, kun kesän sijaistukset sovitaan jo hyvissä ajoin etukäteen.
”Tämä järjestely on vähentänyt niin tekijän kuin esihenkilönkin stressiä, kun tiedämme, että ammattilainen hoitaa homman oman palkanlaskijamme loma-aikoina”, Rovakairan talousjohtaja Marianne Kumpulehto sanoo.
Yhteistyö Oscarin ammattilaisten kanssa on sujunut kitkattomasti.
”Meillä on oikeastaan koko ajan pysynyt sama sijainen, ja myös Oscarilta on oltu aktiivisia. Joskus olemme olleen vähän mattimyöhäisiä seuraavan lomakauden suunnitelmissa, mutta joka vuosi asiat on saatu hyvissä ajoin sovittua ja suunniteltua.”
Palkanlaskijan tehtäväkenttä vaatii runsaasti asiantuntemusta. Kuukausi on tiivis, ja maksut työllistävät yhden ihmisen kokopäiväisesti.
”Muuten taloushallinnossa pystyy helpommin sijaistamaan, mutta palkanlaskenta on erityinen osa-alue. Palvelun ansiosta meidän ei tarvitse kehittää sijaisjärjestelyjä oman talon sisällä”, Kumpulehto sanoo.
Kesälomien sijaistusten lisäksi Rovakairalla hyödynnetään myös Oscarin jatkuvaa varallaolopalvelua, jotta riskienhallinta sujuu mutkattomasti.
”Palvelun avulla voimme varautua esimerkiksi siihen, että useampia henkilöitä sattuisi olemaan yhtä aikaa pois. Sellaisista ei voi koskaan etukäteen tietää, mutta emme lamaantuisi täysin siinäkään tilanteessa”, Kumpulehto perustelee.
Jos teidänkin yrityksessänne ennakointi olisi paikallaan, ota yhteyttä ja varaa Oscarin Talousosaston® sijaistus- ja varallaolopalvelun maksuton kartoitus. Suunnitellaan yhdessä, miten teillä poikkeustilanteisiin voidaan varautua kaukaa viisaasti.