Suomen Kodinkonetukku arvostaa yhden luukun periaatetta

Suomen Kodinkonetukku Oy valitsi Oscar Softwaren strategiseksi yhteistyökumppanikseen toiminnan- ja taloudenohjaukseen, punnittuaan kaikki vaihtoehdot tarkasti läpi.

”Uutta järjestelmää etsittäessä tärkeintä oli löytää kokonaisvaltainen ratkaisu toiminnan- ja taloudenohjaukseen, mikä oikeasti toimii. Oscar pystyi mielestämme tarjoamaan sen parhaiten ja siksi päädyimme siihen,” sanoo Suomen Kodinkonetukun toimitusjohtaja Seppo Jarva.

Aiemmin käytössä oli erilaisia osia eri toimittajilta, jotka eivät toimineet erilaisista integraatioista huolimatta yhdessä, niin kuin pitäisi. Oscarin hankinta on Jarvan mukaan tehostanut arkipäiväistä työntekoa selkeästi niin ajankäytöllisesti kuin informatiivisestikin. Nyt kaikki tarvittava asiakastieto löytyy yhden napin painalluksella, eikä tietoa tarvitse etsiä eri järjestelmistä tai soittamalla asiakkaalle.

Oscar on mukana toimitusketjun jokaisessa vaiheessa. Esimerkiksi jälleenmyyjä tekee tilauksen Oscarin toteuttamassa verkkokaupassa, jossa on ajantasaiset saldotiedot varastosta. Tilaus lähtee suoraan varastolle ja järjestelmä lähettää asiakkaalle automaattisesti tilausvahvistuksen. Oscar -toiminnanohjausjärjestelmästä voi seurata niin varaston tilannetta, myyjien työn edistymistä, kuin asiakkaiden tilannettakin. Tuote- ja tilaustiedot päivittyvät yhdellä kertaa sekä ERP-järjestelmään että verkkokauppaan.


Oscar Pankki-integraatio tekee maksuliikenteestä erittäin helppoa ja Oscar Talousosasto -palvelu vastaa taloudenohjauksesta kustannustehokkaasti ja tarkasti. Kaikki tiedot käsitellään yhdessä järjestelmässä, jonka talousihmiset tuntevat läpikotaisin. Asioihin voidaan tarvittaessa pureutua pelkkää taloushallintoa syvemmin.”