Alihankintamessujen teemana on tänä vuonna ”Tekoälyllä tuottavuutta”. Aihe on erittäin merkityksellinen ja ajankohtainen. Tekoäly käsitteenä on laaja ja avoin, koska jo älykkyyttä itsessään on vaikeaa määritellä. Yksi määritelmä tekoälylle on ”Jonkin järjestelmän kyky tulkita ulkoisia tietoja oikein, oppia tiedoista ja käyttää opittua määriteltyjen tavoitteiden ja tehtävien saavuttamisessa joustavasti sopeutuen.” (Kaplan & Haenlein, 2019)

Tekoäly sanana mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1956 ja viimeksi kuluneen 10 vuoden aikana tekoälystä on puhuttu koko ajan enemmän, mutta käytännön sovellutukset ovat jääneet melko vähäisiksi. Vasta aivan viime aikoina tekoälyn ympärille on tullut laajemmin konkretiaa, esimerkiksi puheen tunnistuksen tai tekstin tuottamisen muodossa.

Suomi on kärsinyt heikosta tuottavuuden kehityksestä pitkään. Viimeiset reilut 15 vuotta. Nordean mukaan Suomen tuottavuus on tällä hetkellä samalla tasolla kuin 2007, kun esimerkiksi Ruotsissa ollaan yli 10 % ja USA:ssa yli 20 % kasvussa. Heikolle kehitykselle löytyy toki selityksiä, mutta mikään selitys ei poista sitä tosiseikkaa, että Suomi jää koko ajan tuottavuudessa niin euroalueen keskiarvolle kuin USA:llekin.

”Näin on tehty aina ennenkin” on 2020-luvun maailmassa takuuvarmasti virheellinen resepti, näin ainakin väitän. Nykymaailmassa muutokset ovat nopeita ja niin ihmisten kuin toimintamallienkin pitää pystyä mukautumaan nopeisiin muutoksiin pysyäkseen tehokkaina ja kilpailukykyisinä. Tekoäly ja automatisointi ovat tämän päivän työkaluja, joilla toimintaa voi tehostaa ja tuottavuutta parantaa.

Kuinka tekoälyllä sitten voidaan parantaa tuottavuutta?

Tekoälyn voima on sen kyvyssä käsitellä merkittäviä määriä tietoa nopeasti. Tiedon pitää kuitenkin olla yhtenäistä ja ehjää, muuten hyödyt jäävät minimaalisiksi. Yritysten tieto on valitettavan usein hajanaista ja myös useassa eri paikassa, alkaen ”myyntimiesten omista vihkoista”. Tällaisessa ympäristössä tekoälyn hyödyntäminen ei käytännössä onnistu.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 57%:lla yli 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä oli käytössään ERP-järjestelmä. ERP-järjestelmä pitää sisällään huomattavan määrän tietoa, jota yritys voi tekoälyn mahdollisuuksia hyödyntäen käyttää liiketoimintansa kehittämiseen. Tekoäly ei itsessään ratkaise mitään, mutta antaa hyvää apua päätöksenteolle. Automaatio hoitaa manuaaliset rutiinityöt ja tuottaa ajantasaista tietoa. Tällöin ihmisten osaaminen saadaan ohjattua paremmin tuottavaan tekemiseen, analysointiin, toiminnan kehittämiseen ja faktapohjaiseen päätöksentekoon.

Oscarilla automatisointi on ollut osana järjestelmiämme jo vuosia ja kehitämme jatkuvasti uusia työkaluja asiakkaidemme liiketoiminnan sujuvoittamiseksi.

Julkaisemme alihankintamessuilla uuden sukupolven Oscar P1 -järjestelmän, jossa on huomioitu uusimmat automatisoinnin ja tekoälyn mahdollisuudet. Tervetuloa osastollemme A 921 tutustumaan ja keskustelemaan, miten voimme olla avuksi!

Jakke Vyyryläinen

Jakke Vyyryläinen

Toimitusjohtaja, Oscar Software Oy